fbpx

Kysymyksiä

Minimaajoukkue | Kustannukset | Valmentajat | Kysymyksiä | Palautetta | Ilmoittautuminen

  1. Miten uusi Minimaajoukkue erottuu edellisestä?

Uuden ryhmän aloittaa vuotta nuorempi ryhmä ja projekti päättyy siihen kun suurin osa nuorista on kuutosluokalla.

  1. Miksi ryhmää aloitusta aikaistettiin?

Aikaisemmin minimaajoukkueen toisen vuoden ohjelman läpi vieminen oli ongelmallista. Varsinkin vanhemmalle ikäryhmälle tuli paljon muita tapahtumia, esim.  alueleirit, katsastusleirit, yläakatemian leirit, maajoukkueen katsastusleirit, pelaamista 2-3 ikäryhmässä jne. Näin koko minimaajoukkueprojektin toinen vuosi alkoi käydä monelle nuorelle liian raskaaksi. Myös Aluevalmentajilta tuli infoa, aloittaa rakentamaan nuorten valmiuksia siten, että olisi helpompi jatkaa lajin parissa kun yläkoulutoiminta alkaa.

  1. Onko vanhempien oltava aina mukana leirillä?

Ei välttämättä, jos nuori pärjää itsekseen tai oman joukkuekaverin kanssa leirillä. Kysehän on aika nuoresta ja varsinkin illat ensimmäisillä leireillä voivat olla vaikeita, kun äitiä tulee ikävä. Ilman muuta jokaisen kannattaisi olla mukana ensimmäisellä leirillä, sillä saatte helpoiten oikean kuvan projektistamme.

  1. Onko hyötyä, jos vanhemmat tai vanhempi on mukana leirillä?

Jos vanhempi on kiinnostunut esim. valmennuksesta, tämä projekti on oiva tapa tulla lajin pariin. Kun paikalla on muidenkin lapsien vanhempia, tutustutte varmasti sellaisiin vanhempia, joihin tulette törmäämään lentopallokentillä vuosien saatossa useasti. Aikaisemmin monista perheistä on tullut tällä tavalla ikään kuin perhetuttuja lentopallon ansiosta.

  1. Voiko leirin aikana minien harjoituksia videoida?

Ilman muuta voi ja sitä myös suositellaan. Näin leirillä saatuja vinkkejä voi viedä oman seuran käyttöön. Lisäksi leirillä on aina aikaa harjoitusten lisäksi kysellä valmentajilta tarkemmin niistä asioista, jotka painavat mieltä esim. lajitekniikan suhteen. Halutessanne voitte toimia myös apuvalmentajina.

  1. Mitäs jos nuori ei pääse jollekin leirille mukaan

Ainahan tulee esteitä ja syitä jäädä leiriltä pois. Yksi poissaolo ei vaikuta mitään ja luonnollisesti viikonlopun leirimaksua ei silloin tarvitse maksaa.

  1. Ketä muita valmentajia on mukana kuin listalla olevat

Matkan varrella mukana jollakin leirillä on jokin alan asiantuntija. Se voi olla ravintoluennoitsija, fyssäri, jonkun lajin osaaja, luennoitsija tärkeästä nuoria koskettavasta aiheesta jne.

8. ONKO MINIMAAJOUKKUTOIMINNASTA HYÖTYÄ KOKO PERHEELLE?

Vastaus voisi olla: Mieti vanhempana miten paljon lapsellesi tulee mielihaluja lopettaa liikunta juuri tuossa iässä. Nyt kun koko perheellä on yhteinen suunnitelma pariksi vuodeksi lajin parissa jatkamisessa, harppaus seuraavalle tasolle on helpompaa (Yläkoulu)

. TULEEKO OHJELMASISÄLTÖÖN MYÖS PROJEKTITAVOITTEITA NIIN KUIN AIKAISEMPINA VUOSINA ON OLLUT

Tarkoitus on tehdä tavoitesuunnitelmat perheen kanssa ainakin kotitehtävistä, koulunkäyntiin liittyvistä asioista ja ravinnosta.   

10. MITEN LEIREILLÄ MAJOITUTAAN?

Majoitukset ovat 2-4 hengen huoneissa ja liinavaatteet tulevat opiston puolesta. Alussa annamme nuorten valita huonekaverit ja vähitellen sekoitamme heitä keskenään. Jos joku ei osaa nukkua muiden kanssa, he voivat yöpyä myös vanhemman kanssa. Paras tapaus on ollut se, kun lapsi pystyi nukkumaan vasta viidennellä leirillä pelikavereiden kanssa samassa huoneessa.

11. ULKOMAAN LEIRI, ONKO SINNE PAKKO LÄHTEÄ?

Ulkomaan leiri on ollut aina upein kokemus tässä projektissa. Sinne ei ole pakko lähteä, mutta on suuri motivoiva tekijä olla mukana projektissa loppuun asti. Olemme saaneet positiivista palautetta myös vanhemmilta ko. leireistä.

12. KUSTANNUKSET LEIREISTÄ JA ULKOMAAN MATKASTA PELOTTAVAT

Varmasti osalle perheistä tulee mietintään talous ja sen riittävyys. 20-vuoden kokemuksella voimme sanoa, että tähän löytyy monia ratkaisuja. Nuoret itse ovat erittäin kekseliäitä ja ovat löytäneet itsekin monia tapoja kerätä rahaa. Uskoisin, että n. 70% aikaisemman minimaajoukkueen nuorista, keräsivät ulkomaan leirinmatkan rahat omilla teoilla. Tähän liittyvistä asioista kerromme ensimmäisellä leirillä tarkemmin.

Minimaajoukkue | Kustannukset | Valmentajat | Kysymyksiä | Palautetta | Ilmoittautuminen